Retkelle Puhokselle-Kerimäelle ja Enonkoskelle sunnuntaina 7.9
|

Retkelle Puhokselle-Kerimäelle ja Enonkoskelle sunnuntaina 7.9

Lähdetään tutustumaan Viime vuoden Vuoden kylään Puhokselle. Kiteellä sijaitseva Puhoksen kylä valittiin Suomen vuoden kyläksi 2024. Valinnan teki Suomen Kylät ry:n raati. Retkipäivämme on sunnuntai 7.9.2025 Lähdemme Aivarin bussikyydillä kohti Puhosta kello 8.30 S-Market Simpeleen pihasta. Perillä meitä odottaa aamukahvit. Puhokselta siirrymme ruokailemaan Kiteen Pajarin Hovin seisovaan pöytään. Ruokailun jälkeen suuntaamme kohti Kerimäkeä ja pääsemme…

Simpeleen tehtaanpuiston Venetsialaiset 2025 vietetty onnistuneesti
| |

Simpeleen tehtaanpuiston Venetsialaiset 2025 vietetty onnistuneesti

Simpeleen Tehtaanpuiston Venetsialaiset saatiin pidettyä poutaisessa elokuun illassa. Kyläyhdistyksen vuoden kyläläisen valinnassa päädyimme monelle tuttuun Simpeleläis nuorukaiseen Veeti Kondratjeffiin. Veeti on kevään 2025 ylioppilas Rautjärven lukiosta ja myös uusi Rautjärven kunnanvaltuuston jäsen. Tällä hetkellä hän on armeijassa, ennen suuntaamista jatko opintoihin. Venetsialaisten pimenevän illan päätti upea tuli-show, Taidekoulu Estradin voimin. Kiitos myös illan orkesterille Kata&…

Kyläyhdistyksen vuoden 2025 toinen torivuoro  21.8.2025
| |

Kyläyhdistyksen vuoden 2025 toinen torivuoro 21.8.2025

Tervetuloa kyläyhdistyksen kauden 2025 toiselle torivuorolle Simpeleen torille 21.8.2025 Simpele-Änkilä kyläyhdistys on aktiivinen ja yhteisöllinen yhdistys, joka järjestää tapahtumia, tempauksia ja viihtyisiä hetkiä kyläläisten ja vierailijoiden iloksi. Tavoitteemme on vaalia perinteitä, tuoda ihmisiä yhteen ja luoda iloa arkeen – yhdessä olemme enemmän! Tervetuloa elokuun toriaamuunSimpeleen iloiselle torilletorstaina 21.8.2025! Luvassa on mukavaa yhdessäoloa, torin tunnelmaa, paikallisia…

Tehtaanpuiston venetsialaiset 29.8.2025
| |

Tehtaanpuiston venetsialaiset 29.8.2025

Tehtaanpuiston venetsialaiset 29.8.2025 ja Vuoden Kyläläisen julkistaminen Simpeleen tehtaanpuistossa. Tapahtuma-aika yleisölle klo 19 – 21.30 (22.00) Ohjelmassamusiikkia, puhe ja vuoden kyläläinen valinta ,tuli/valoesitys TaidekouluEstradi.Lapsille MLL järjestämään ohjelmaa, Simpeleen Vesa ja Simpeleen Hahlo hoitamassa kahvila- ja grillituotteiden myyntiä Simpele Änkilä kyläyhdistys myy arpoja ja vastaamuutoin järjestelyistä.Kyläyhdistyksen Simpele ja kyläyhdistys paidat myynnissä.

Kyläyhdistyksen piknik tapahtuma tehtaanpuistossa 14.6.2025
| |

Kyläyhdistyksen piknik tapahtuma tehtaanpuistossa 14.6.2025

Tervetuloa Puisto piknikille Simpeleen tehtaanpuistoon avoimet kylät tapahtumapäivänä 14.6.2025 kello 11-13 Tapahtumassa musiikkia Repocalyptican Saijan ja Aleksin voimin. Kohtaus näytelmästä Juvan pauhu saa valjaat. Omat eväät ja piknik retkeilyvarustus mukaan ja suuntana tehtaanpuisto. Tapahtuma on avoin ja maksuton kaikille. Tapahtuma aikana pehmismyynti Kahvila Lounaskulman myyntipisteestä. Tervetuloa Tapahtuman järjestää Simpele-Änkilä Kyläyhdistys ry

Kevät markkinat 2025 Simpeleellä
| |

Kevät markkinat 2025 Simpeleellä

Markkinapäivä, nimittäin tiistaina 20.5 ja myökii ollaan mukana, joten tervetuloa myös sie ja otahan kaverikin mukaan. Nähdään markkinoilla. Oot sie muuten meijän jäsen? vai tykkäisit sie liittyä, no haastellaan siitäkin lissää markkinoilla. Myö ollaan paikalla jo aamu kaheksast pitkälle iltapäivään.. Meijän kyläyhistyksen emännät lupas jot nälkäisenä ei tarvii kottii lähteä. Kahohan alta mainosta mitteen tuumit…

Simpeleen joulukadun avaus 28.11.2024
| |

Simpeleen joulukadun avaus 28.11.2024

Perinteiset joulukauden avajaiset torstaina 28.11.2024 Simpeleellä. Tilaisuus alkaa klo 17.00 Simpeleen torilla. Tonttukulkue lähtee klo 16.45 Pirjon Kipsalta – Rautjärven kunnan tervehdys, kunnanjohtaja Harri Anttila – Seurakunnan tervehdys, kappalainen Timo Kälviäinen – Joulupukki ja joulumuori – Tontturyhmän esityksiä, Simpeleen koulun 3. luokka Tarjolla joulupuuroa, glögiä ja karkkia! Tervetuloa! Tapahtuman järjestää: Simpele-Änkilä Kyläyhdistys ry Lions Club…